Hyvä liikennesuunnittelu saa ihmiset muuttamaan kulkutapoja ja viihtymään kaupungissa paremmin. Huono liikennesuunnittelu sen sijaan voi aiheuttaa liikenneonnettomuuden. Tarkista pyöräliikennesuunnittelun viisi tärkeintä kriteeriä!
Kööpenhamina ja Amsterdam kilpailevat siitä, kumman kaupungin pyöräliikenne on maailman parasta. Niinpä oli järkevää, että Helsingissä käännettiin katseet kohti parhaita kaupunkeja, kun uusia pyöräliikenteen suunnitteluohjeita aloitettiin tekemään. Hollannin pyöräliikenteen suunnitteluohjeista hyödynsimme erityisesti suunnittelun kriteereitä, jotka sopivat erinomaisesti Helsinkiin ja koko Suomeen. Kriteereiden kautta on mahdollista punnita pyöräliikenteen järjestelyiden onnistuminen niin kaavoituksessa, liikennesuunnittelussa kuin toteutuksessakin.

Pyöräliikenteen ylävitonen eli suunnittelukriteerit ovat tärkeysjärjestyksessä:
- Turvallisuus on suunnittelun tärkein lähtökohta. Turvallisuuteen vaikuttaa nopeuden ja massan ero. Auton massa ja nopeus on pyörään nähden huomattavasti isompi. Tuvallisuuteen voidaan vaikuttaa autoliikenteen nopeuksia ja määriä hillitsemällä. Toissijainen tapa on erotella pyöräliikenne autoliikenteestä, siellä missä autoliikenteen vauhdit ovat pyöräilylle liian isot. Suunnitellun pyöräliikennejärjestelyn tulee olla tasapainossa autoliikenteen nopeuksien ja määrien kanssa.
- Suoruus on pyöräilyn houkuttelevuuteen keskeisesti vaikuttava tekijä. Pyöräliikenteelle voidaan luoda kilpailukykyä suunnittelemalla matkassa tai ajassa suorimpia reittejä. Reittien suoruus tulee huomioida jo yleissunnittelussa ja kaavoituksen alkuvaiheessa. Pyöräliikenteestä saadaan aidosti kilpailukykyistä, kun reitit ovat nopeimpia pyörällä.
- Kattavuus tarkoittaa sitä, että pyörän satulassa voi olla varma, että reitit jatkuvat perille asti. Kaupungin jokainen osoite tulee olla saavutettavissa pyörällä ja reittien tulee jatkua loogisesti. Tämä tekee reitin valinnasta helppoa ja mahdollistaa eri reittejä.
- Vaivattomuus on sitä, että pyörällä eteneminen on helppoa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Fyysiseen kuormitukseen vaikuttaa mm. väylien tasainen pinta, loivat siirtymät, reunakivettömyys ja luotettava talvikunnossapito. Henkistä kuormitusta voidaan vähentää yhdenmukaisilla väylillä, pyöräliikenteen erottelulla jalankulusta sekä loogisesti jatkuvilla ja opastetuilla reiteillä.
- Miellyttävyys tarkoittaa yleisiä ympäristötekijöitä, kuten sosiaalisuutta, luonnon läheisyyttä ja muita tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten miellyttäväksi pyöräily koetaan.

Kun viisi tavoitetta täyttyvät niin suunnittelussa, toteutuksessa kuin ylläpidossakin, ihmiset hyppäävät pyörän selkään. Näiden lähtökotien kautta saadaan huomioitua pyöräilyn todellisia tarpeita, mikä selkeyttää myös käyttäytymistä liikenteestä. Liikennekäyttäytymisen kohentuessa suunnittelijankin saama palaute muuttuu positiivisemmaksi, liikenneturvallisuus kasvaa ja kaupungissa viihdytään paremmin.