Sekaliikenne ja liikenteen sopeuttaminen

Sekaliikennejärjestely on pyöräliikenteen perusratkaisu. Sekaliikenne tarkoittaa katua, jossa pyöräliikenteelle ei ole varattu erillistä osaa kadun poikkileikkauksesta (kuva 17). Hyvin jäsentyneessä liikenneverkossa sekaliikennekatujen osuus on suurin. Sekaliikenne toimii erityisen hyvin yksisuuntaisten pyöräliikenteen järjestelyjen kanssa. Sekaliikennekadulla on tärkeää huolehtia, että autoliikenne on sopeutettu pyöräliikenteen tarpeisiin. Käytännössä kadulla tulee vallita rauhallinen, pyöräliikenteelle sopiva rytmi. Autoliikenteen määrän ja todellisen nopeuden tulee olla pyöräliikenteelle sopivat. Heikko sekaliikenneratkaisu johtaa varsin todennäköisesti jalkakäytäväpyöräilyyn.

Moottoriajoneuvoliikenne voidaan sopeuttaa pyöräilyyn vähentämällä liikennemäärää tai pienentämällä ajonopeuksia. Liikennemäärää voidaan vähentää esimerkiksi katkaisemalla joitakin moottoriajoneuvojen yhteyksiä tai taktisesti yksisuuntaistamalla katuja. Myös katuhierarkian selkeyttäminen houkuttelee kaikkea ajoneuvoliikennettä parhaille yhteyksille, jolloin muut kadut rauhoittuvat ja pyöräliikenteen olosuhteet on ratkaistava vain vilkkailla pääyhteyksillä. Heikko katuhierarkia on hankala pyöräliikenteen olosuhteiden kannalta. Samanaikaisesti pitäisi pyrkiä tuottamaan kaikille pyöräliikenteen kannalta olennaisille kaduille hyvät olosuhteet, mutta toisaalta pyöräinfrastruktuurin osoittaminen kaikille kaduille ei ole tarkoituksenmukaista muun muassa taloudellisista syistä.

Moottoriajoneuvoliikenne voidaan sopeuttaa pyöräilyyn pienentämällä autojen nopeuksia lähemmäs pyöräilynopeuksia. Kadun nopeusrajoituksen laskeminen parantaa kadun pyöräiltävyyttä. Nopeusrajoituksen noudattamista voidaan vahvistaa rakenteellisesti esimerkiksi kaventamalla ajorataa tai rakentamalla hidastetöyssyjä.

Kadunvarren pyörätiet – kolmitasoratkaisu

Kolmitasoratkaisussa jalankulun ja pyöräliikenteen sekä pyöräliikenteen ja moottoriajoneuvoliikenteen välissä on reunakivellä toteutettu korkoero (kuva 18). Kolmitasoratkaisu erottelee pyöräilijät ja jalankulkijat tehokkaasti. Jalkakäytävän ja pyörätien ero on selkeästi rajattu reunakivellä, ja jalankulkijan on helppo havaita jalkakäytävän reuna, minkä vuoksi jalankulkija ei vahingossa eksy pyörätielle. Pyöräilijä puolestaan kokee reunakiven ylittämisen hankalaksi. Reunakivi vähentää pyöräilijän ajamista jalankulkijan puolella. Auto- ja pyöräliikenteen välillä oleva reunakivi puolestaan tuo turvallisuuden tunteen pyöräilijälle.

Kolmitasoratkaisu on laadukkain ratkaisu linjaosuuksilla, kun liikenteen vilkkaus vaatii pyöräliikenteen omaa infrastruktuuria. Kolmitasoinen pyörätie on sekä turvallinen että turvallisen tuntuinen. Kolmitasoratkaisulla voidaan tuottaa sujuva ja suuria pyöräilijämääriä kestävä suunnitteluratkaisu.

Riittävä pyörätien leveys on niin laatu- kuin turvallisuustekijäkin. Liian kapealla pyörätiellä poljin voi osua reunakiveen, pyöräilijä voi epähuomiossa ajaa liian lähelle reunakiveä tai ajautua jopa reunakiven yli ajoradalle. Esimerkiksi runsas lumisade vaikeuttaa tasoeron näkemistä, mikä voi johtaa edellä mainittuihin ongelmiin. Kolmitasoratkaisun leveys on yleensä 2,2–2,5 m. Mitoituksessa tulee huomioida kunnossapidon vapaan tilan vaatimukset. Baanareiteillä tavoiteleveys on 2,5 m.

Liikennemerkit sijoitetaan yleensä jalkakäytävän ja pyörätien väliin erotuskaistalle. Pyörätietä käsitellään ajoradan osana, eikä sille saa asettaa mitään fyysisiä esteitä. Fyysisillä esteillä tarkoitetaan liikennemerkkitolppien ja liikennevalopylväiden lisäksi mainoslaitteita, valaisinpylväitä, pysäkkikatoksia, sähkökaappeja yms. Jalkakäytävän kunnossapidettävyys varmistetaan liikennemerkit huomioiden.

Kolmitasoratkaisun yhteydessä voidaan osoittaa tila pysäköintiä varten pyörätien ja ajoradan väliin (kuva 19). Mitoituksessa tulee huomioida kunnossapidon vapaan tilan vaatimukset.

Viistetty reunakivi jalkakäytävän ja pyörätien välissä tekee ympäristöstä turvallisemman. Tasoero tuo ymmärrettävyyden, mutta viistetty reunakivi on anteeksiantavainen vahingossa reunakiveen ajaneelle pyöräilijälle. Tasoeron reunaa voidaan korostaa noppakivillä reunakiven vieressä, jolloin osapuolet huomaavat reunakiven paremmin.

Kadunvarren pyörätiet – samassa tasossa jalkakäytävän kanssa

Pyörätie erotellaan moottoriajoneuvojen käyttämästä ajoradasta rakenteellisesti reunakivellä (kuva 20). Pyörätiet, jotka ovat samassa tasossa jalankulun kanssa, tuovat useassa tapauksessa pyöräilijälle hyvän turvallisuuden tunteen. Pyöräliikenteen ja jalankulun erottelu voi olla tasoratkaisussa ongelmallinen. Kun jalankulun ja pyöräliikenteen välillä ei ole tasoerottelua, saattavat pyöräilijät ja jalankulkijat päätyä tahattomasti toistensa puolille. Vilkkaassa jalankulkuympäristössä ei suositella pyöräteitä samaan tasoon jalankulun kanssa.

Pyörätie erotellaan samassa tasossa olevasta jalkakäytävästä valkoisella erotteluviivalla tai noppakivirivillä. Noppakivirivi voi olla 2–5 kiven levyinen, tilan ja erottelutarpeen mukaan. Mitä leveämpi ja epätasaisempi erottelu on, sitä paremmin se toimii.

Erottelussa on syytä hyödyntää mahdollisia katuelementtejä, kuten esimerkiksi puita. Puut erottelevat pyöräliikenteen ja jalankulun toisistaan lähes yhtä hyvin kuin kolmitasoratkaisu (kuva 21). Vastaavanlainen erottelu voidaan toteuttaa myös muilla katuelementeillä.

Pyörätien tulee myös erottua selkeästi erotuskaistasta sekä pysäkkitiloista. Pyörätielle ei sijoiteta mitään fyysisiä esteitä. Valaisinpylväät, liikennemerkit ja liikennevalotolpat tulee sijoittaa erotuskaistalle joko pyörätien ja ajoradan tai pyörätien ja jalkakäytävän
väliin. Erotuskaistat ja liikennemerkki- yms. tilat tulee osoittaa selkeästi rakenteella tai massaraidalla. Pysäkkitila rajataan selkeästi erilleen pyörätiestä. Rajaus voidaan tehdä tasoerolla, kaiteella, materiaalierolla, massaraidalla tai näiden yhdistelmillä.

Ajoradan reunakivi lisää pyöräilijän turvallisuuden tunnetta, mutta se vaikuttaa myös pyöräilijän ajolinjoihin. Pyöräilijä ei mielellään aja lähellä reunakiveä. Jotta pyöräilijät voivat ohittaa toisiaan, tulee riittävä mitoitus turvata etenkin pääreiteillä. Kadunvarren yksisuuntaisten pyöräteiden perusleveys pääreiteillä on 2,0 m. Käyttäjämääristä ja ratkaisusta riippuen pyörätien leveys voi olla 1,5–2,2 m. Alimitoitus suhteessa käyttäjämääriin saattaa johtaa jalankulkijoiden puolella pyöräilemiseen. Mitoituksessa tulee huomioida kunnossapidon vapaan tilan vaatimukset. Baanareiteillä tavoiteleveys on 2,2 m.

 

 

Pysäköinnille voidaan osoittaa tilaa pyörätien ja ajoradan väliin (kuva 22). Mitoituksessa tulee huomioida kunnossapidon vapaan tilan vaatimukset. Pysäköinti voidaan sijoittaa myös puurivin tilaan (kuva 23). Ratkaisu on tilatehokas, mutta jalankulun ja pyöräliikenteen erottelu voi olla ongelmallinen.

 

Pyöräkaista

Pyöräkaista on aina yksisuuntainen pyöräliikenteen järjestely. Pyöräkaistalla tarkoitetaan polkupyörä- ja mopoliikenteelle tarkoitettua, tiemerkinnöin osoitettua ajoradan pituussuuntaista osaa (kuva 24). Pyöräkaistaa saavat käyttää kaikki ajoneuvot ryhmittymiseen kääntymistä varten, ellei sitä ole sulkuviivalla estetty. Pyöräkaistaa saa käyttää myös kiinteistölle, pysäköintipaikalle ja linja-auton pysäkille ajoa varten.

Pyöräkaista on samassa tasossa ajoradan kanssa. Tämä ratkaisu erottelee tehokkaasti pyöräliikenteen jalankulusta. Pyöräkaista erotellaan muusta liikenteestä tiemerkinnöin tai ajoradan tasossa olevalla reunakivellä. Pyöräkaista voidaan tarpeen vaatiessa erotella muusta ajoneuvoliikenteestä esimerkiksi erottelusaarekkein. Tätä ratkaisua käytetään vain turvallisuuden parantamiseksi, jos autojen ajolinjat uhkaavat pyöräilijöiden ajolinjoja.

Pyöräkaistan leveyden määrittelevät pitkälti kaistan turvallisuus- ja laatutekijät. Myös viereisen autokaistan leveys vaikuttaa pyöräkaistan laatuun ja toimivuuteen. Liian kapea autokaista tai liian pienet kaarresäteet aiheuttavat sen, että moottoriajoneuvoliikenne ei välttämättä pysy omalla kaistallaan. Monikaistaisilla kaduilla moottoriajoneuvojen kaistaleveydet jaetaan mahdollisuuksien mukaan siten, että pyöräkaistan viereinen kaista on moottoriajoneuvoliikenteen levein.

Nopeusrajoitus, liikennemäärä ja ajoneuvojakauma (raskaiden ajoneuvojen määrä) vaikuttavat pyöräkaistan turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen. Pyöräkaistaa leventämällä voidaan parantaa turvallisuutta, turvallisuuden tunnetta ja muita laatutekijöitä. Pyöräkaistan perusleveys pääreiteillä on 1,75 m. Käytön mukaan pyöräkaistan leveys voi olla 1,5–2,0 m. Baanareiteillä tavoiteleveys on 2,0 m. Muilla kuin pääreiteillä voidaan perustellusti poiketa minimimitasta, kuitenkin siten, että pyöräkaistan leveys ei milloinkaan alita 1,25:tä metriä.

 

Pyöräkaistan kanssa pysäköinti merkitään yleensä P-tunnuksella ja pysäköintiruutu rajataan tiemerkinnällä niin, että pysäköidyn auton ja pyöräkaistan väliin jää ovenavaustila. Ovenavaustilan leveys on 0,75 m. Pysäköinnin tulisi olla syvennyksessä tai reunakivellä eroteltuna esimerkiksi erotuskaistan tilassa (kuva 25). Pysäköintitasku takaa myös sen, että pyöräilijä ei tunnu ajavan tarpeettoman keskellä katua, jos pysäköityjä autoja ei ole. Pyöräkaistan viereen ajoradalle osoitettua pysäköintiä tulee välttää vilkasliikenteisillä kaduilla. Yleensä pysäköinnin kanssa suositaan pyörätietä, kuitenkin paikalliset olosuhteet huomioiden.

Pyöräkaistan sivuttaissiirtymät ja kaarresäteet mitoitetaan yhdenmukaisiksi autoliikenteen kaarresäteiden kanssa nopeusrajoitus huomioiden. Jos pyöräkaistan ulomman reunan geometria ei sovellu autoliikenteen tarpeisiin, autoliikenne oikaisee pyöräkaistan yli. Taulukossa 4 on kaarresäteiden ohjearvot suhteutettuna nopeuteen.

Taulukko 4 Pyöräkaistan kaarresäteet nopeuden mukaan (Katutilan mitoitusohje, Helsinki 2014)

OHJENOPEUS	KAARRESÄDE LINJAOSUUDELLA (m)
30 km/h	Mitoitusajoneuvon mukaan
40 km/h	100
50 km/h	150
60 km/h	200
70 km/h	300