Pyöräliikenteen ominaispiirteitä

Polkupyörän liikkumiseen kuluu lihasvoimalla tuotettua energiaa. Pyöräliikenteen ominaispiirteisiin kuuluu, että pyöräilijä ei ole motivoitunut hidastamaan. Jokainen pysähdys tai hidastaminen tuhoaa liikkeellelähdössä aikaansaadun energian. Pyöräilijän nopeuden hillitseminen puolestaan on vaikeaa haittaamatta pyöräily-ympäristön laatua ja pyöräilyn houkuttelevuutta. Pyöräilijöiden väliset nopeuserot ovat suhteellisesti suurempia kuin autojen, joten ohitusmahdollisuuden tarjoava suunnitteluratkaisu on olennainen osa laadukasta pyöräily-ympäristöä.

Pituuskaltevuus vaikuttaa pyöräilijän nopeuteen merkittävästi. Esimerkiksi jyrkässä ylämäessä pyöräilijän nopeus hidastuu. Pyörä- ja autoliikenteen nopeuseron kasvu vaikuttaa liikennemuotojen erottelutarpeeseen. Alamäessä pyöräilijän nopeus kasvaa merkittävästi, ja tämä on huomioitava esimerkiksi risteysnäkemien kannalta.

Polkupyörä on epävakaa ajoneuvo, ja pyöräilijä on herkkä altistumaan ulkoisille häiriötekijöille. Kapea rengas on altis pintojen pituussuuntaisille raoille, jotka ovat tavallisia nupu- ja noppakivipinnoilla sekä kaivantojen jälkeen paikatuilla ja halkeilleilla asfalteilla. Valtaosassa polkupyöristä ei ole iskunvaimennusta. Pyöräilyn kannalta hyvässä ympäristössä kadun päällyste on tasainen eikä pyöräilijän tarvitse ylittää rakennettuja epätasaisuuksia, kuten luiskattuja reunatukia. Raitiovaunukiskojen urat ovat pyöräliikenteen kannalta ongelmallisia. Talvella kiskot ovat myös muuta katupintaa huomattavasti liukkaampia.

Etenkin risteysalueilla pyöräilijän tulisi pystyä kiinnittämään huomionsa normaaleihin risteyskäytäntöihin, vuorovaikutukseen muiden liikkujien kanssa, valo-ohjauksen ja opastuksen seuraamiseen sekä ohjausliikkeiden tekemiseen. Suuntamerkkiä näyttävä yhdellä kädellä ohjaava pyöräilijä ei kaipaa ylimääräisiä haasteita. Laadukas pyöräily-ympäristö palvelee laajalti eri pyöräilijöiden tarpeita, siinä missä heikko palvelutaso saa välttämään pyöräilyä ja voi olla jopa vaarallinen.

Tilantarve

Pyöräilijän laskennallinen tilantarve on vähintään 0,75 m polkupyörän, varusteiden tai henkilön mukaan. Normaalinopeudella pyöräilijän huojunta on noin 0,25 m, hitaasti ja ylämäessä jopa 0,8 m. Leveämpi tila on yleensä tarpeen ylämäissä sekä liikkeellelähtö- ja pysähtymispaikoissa. Pystysuunnassa tilaa tarvitaan vähintään 2,25 m. (Kuva 12.) Erilaisten polkupyörien mittoja on kuvattuna taulukossa 2

Taulukko 2 Erilaisten polkupyörien mittoja

Ajoneuvo	Pituus	Leveys
Polkupyörä	1,80 m	0,75 m
polkupyörä ja perävaunu	2,60 m	0,80 m
Polkupyörä ja lastenkuljetusvaunu	3,00 m	0,80 m
Kolmipyöräinen polkupyörä	1,70 m	0,90 m
Rahtipyörä	2,00 m	0,90 m

Mitoitusnopeus

Pyöräliikenteen järjestelyjen linjaosuudet mitoitetaan siten, että pyöräliikenteen sujuvuustavoitteet voivat täyttyä. Pääreiteillä mitoitusnopeus on 30 km/h. Muilla reiteillä voidaan tarvittaessa käyttää arvoa 20 km/h. Suunnittelussa on syytä kiinnittää huomio todellisiin ajonopeuksiin – esimerkiksi alamäissä nopeudet saattavat kasvaa tarpeettoman suuriksi. Alamäen vaikutus on huomioitava myös näkemätarkastelussa.

Mitoitusnopeus vaikuttaa linjaosuuden kaarresäteisiin. Pyöräteillä käytetään Liikenneviraston määrittämiä arvoja. (Taulukko 3). Kaarresäde mitataan pyörätien tai -kaistan keskilinjasta. Liittymissä tai liittymään liittyvissä järjestelyissä voidaan tarvittaessa käyttää pienempiä arvoja, jos geometria sitä vaatii. Pääsuunnalla tulee kuitenkin pyrkiä turvaamaan mahdollisuus säilyttää mitoitusnopeus myös kaarteessa.

Taulukko 3 Pyörätien mitoitusnopeus, kaarresäteet ja pysähtymisnäkemä

Kaarresäteet	Pääreitit	Muut reitit
Mitoitusnopeus	30 km/h	20 km/h
Minimikaarresäde linjaosuudella kaupunkioloissa	20 m	15 m
Minimikaarresäde erillisellä pyörätiellä (jos mopot sallittu)	30 (40) m	20 m
PysähtymisnäkemäNäkemän pituus riippuu pituuskaltevuudesta	31–37 m	17–20 m

Pyöräilijöiden nopeudet vaihtelevat pyörämatkan tarkoituksen sekä pyöräilijän iän ja tottumuksen mukaan. Polkupyörä on epävakaa ajoneuvo, jonka ajaminen liian pienellä nopeudella ei ole mahdollista. Kaarteissa pyöräilijä kallistaa pyöräänsä ja tarvitsee enemmän tilaa kuin suorilla osuuksilla.

Näkemät

Esimerkiksi risteyksissä ja alikulkujen läheisyydessä tarvitaan riittävät näkemät, jotta osapuolet havaitsisivat toisensa ajoissa. Myös linjaosuuksilla, esimerkiksi bussipysäkkien kohdilla, riittävien näkemäedellytyksien täyttyminen on tärkeää. Näkemäalueelle ei saa istuttaa yli 0,6 m korkeaksi kasvavia istutuksia. Yksittäisiä runkopuita voi näkemäalueella olla, mutta niiden vaikutus on tapauskohtaisesti tarkistettava.

Kuvissa 13, 14 ja 15 on esitetty näkemäalueet Liikenneviraston Jalankulku- ja pyöräilyväylien suunnittelu -julkaisun mukaisesti.

Pituuskaltevuus

Laadukkaaseen pyöräily-ympäristöön kuuluu mahdollisimman vähän mäkiä. Korkeuserot rasittavat pyöräilijää, koska nousuun kulutetun energian saa harvoin täysimääräisenä takaisin alamäessä. Olemassa oleviin maaston muotoihin ei juuri voida vaikuttaa katuverkon suunnittelussa. Ylämäet ovat ei-toivottuja, ja alamäet puolestaan saattavat kasvattaa pyöräilijöiden tilannenopeudet tarpeettoman suuriksi.

Ylämäet voidaan nähdä eräänlaisina matkavastuksina, ja merkittävillä korkeuseroilla on pyöräilijän reitinvalintaan huomattava vaikutus. Metrin korkuisen nousun 4 %:n kaltevuuden on arvioitu vastaavan 10 metrin lisämatkaa tasaisella, kun otetaan huomioon alamäen keskimääräinen vaikutus. Merkittävä nousu osalla reittiä saattaa vaikuttaa psykologisesti niin, että valitaan kokonaan toinen reitti tai jopa kulkutapa.

Pituuskaltevuuden haitta riippuu noustavan mäen korkeuserosta. Pituuskaltevuuden tavoitearvot näkyvät kuvassa 16. Aina kun mahdollista, pääreitit ja baanat suunnitellaan suositeltavilla enimmäisarvoilla. Muilla reiteillä voidaan perustellusti sallia myös tyydyttävä pituuskaltevuus, mutta sen ei pitäisi milloinkaan ylittää 8 %:a.