Pyöräliikenneverkko
Toimivan pyöräily-ympäristön suunnittelu lähtee pyöräliikenneverkon määrittämisestä. Tarkoituksena on järjestellä pyöräliikenteen infrastruktuuria liikkumistarpeiden ja vallitsevien olosuhteiden mukaan. Tavoitteena on löytää tasapaino kulkuyhteyksien käytön, liikenteellisen funktion ja rakenteellisten järjestelyjen välille. Samanaikaisesti tulee pyrkiä luomaan johdonmukaista liikenneympäristöä ja tunnistettavia katuluokkia. Tämä edellyttää liikenneympäristön tarkastelua kokonaisuutena, kaikkien liikennemuotojen osalta.
Verkkosuunnittelun lähtökohta on luoda edellytykset polkupyörän käytölle arkisena kulkuvälineenä. Tavoite ei ole rakentaa pyöräteitä, vaan kehittää pyöräilyolosuhteita ja parantaa liikenneturvallisuutta kokonaisvaltaisesti sekä sovittaa pyöräilyä ja muuta liikennettä yhteen koko katuverkon laajuudessa. Vaihtoehtona on sopeuttaa pyöräilyä muuhun liikenteeseen (esim. erillisellä pyörätiellä) tai sopeuttaa muuta liikennettä pyöräilyyn (liikenteen rauhoittaminen).
Pyöräliikenneverkkoon lukeutuvat kaikki erilliset pyörätiet sekä kadut ja tiet, joilla on saavutettavuusmielessä merkitystä. Rakennetussa ympäristössä tämä tarkoittaa käytännössä lähes kaikkia pyöräilijöiden käytettävissä olevia julkisia kulkuyhteyksiä. Tavoitteena on, että polkupyörällä voi siirtyä mahdollisimman helposti kaikkiin olennaisiin määränpäihin.
Verkkohierarkia
Pyöräliikenneverkko jakautuu karkeasti ottaen kahteen tasoon:
- Perusverkko käsittää taajama-alueella naapurustotason yhteydet eli käytännössä kaikki katu- ja muut yhteydet, joilla pyöräilijöillä on tarve liikkua. Rakentamattomassa ympäristössä perusverkko käsittää keskeisiä toimintoja yhdistävät kulkureitit.
- Pyöräreitit yhdistävät aluekeskuksia ja kaupunginosia toisiinsa ja muodostavat yhteydet alueen sisällä oleviin toimintoihin.
Pyöräreitit jaetaan edelleen kahteen funktionaaliseen luokkaan, pääpyöräreitteihin ja muihin pyöräreitteihin. Pyöräliikenneverkko koostuu siten pääpyöräreiteistä, muista pyöräreiteistä sekä perusverkkoon kuuluvista muista yhteyksistä (kuva 3). Helsinki on nimennyt pyöräliikenteen laatukäytävät baanoiksi. Baanat ovat verkkohierarkian mielessä pääreittejä.
Pääpyöräreitit ja muut pyöräreitit muodostavat pyöräliikenneverkon rungon, jonka tehtävä on taata pyöräliikenteelle korkea palvelutaso saavutettavuuden, mukavuuden ja liikenneturvallisuuden kannalta. Pyöräreitin luokittelu pääpyöräreitiksi riippuu sekä käyttömäärästä että reitin sijainnista verkostossa. Pääpyöräreiteillä on sijainti huomioiden aina paljon pyöräliikennettä. Baanat ovat pyöräliikenteen valtaväyliä, ja ne suunnitellaan ensi sijassa palvelemaan pitkämatkaista ja nopeavauhtista pyöräilyä.
Tiiviisti rakennetussa ympäristössä pyöräliikenteen pääreitit korreloivat pää- ja kokoojakatujen kanssa silloin, kun suoria viheryhteyksiä ei ole tarjolla. Tällöin pyöräliikenneverkko saadaan parhaiten vastaamaan pyöräliikenteen kysyntää ja yhteystarpeita. Samalla varmistetaan selkeä orientoitavuus ja kokonaisvaltaisesti laadukas pyöräily-ympäristö (kuva 4).
Perusverkon yhteyksien tulee toimia verkkoa täydentävästi ja taata turvallinen ja miellyttävä perillepääsy vähemmällä palvelutason painotuksella. Tavoitteena on, että perusverkko muodostuu pääosin rauhallisista paikalliskaduista, joilla pyöräilyn ja muun ajoneuvoliikenteen erottelu ei ole tarkoituksenmukaista (kuva 5).
